Asunnon myynnissä säästää huomattavan summan kiinteistövälittäjän palkkiota (myyntihinnasta n. 2.5-4%) ja muista kuluista. On myös tärkeää huomioida alueelliset tekijät. Kun myydään vaikeita
Yrittäjänä tekemistä eläkepäiviin, eläkeikäiset perustavat tänä aikana uusia yrityksiä enemmän kuin koskaan. Ikääntyvien terveys ja kunto sallivat tekemisen ja kauan työuraa tehneenä eläkkeellä oleminen alkaa ”painostamaan” kaipaa tekemistä.
"ei ole karvoihin katsomista", ennakkoluulot ovat suurimpia esteteitä edistymisessä. Ei uskoisi, olemme yhdistäneet yli 200 milj. liikekiinteistökaupoissa ostajan ja myyjän.
Me hakemistossa keskitytään yhteisön rakentamiseen enemmän, kuin yleisön rakentamiseen! Yksi tärkeimmistä tiedoista yhteisön rakentamiseksi on kuunnella ja vastata aktiivisesti asiakkaiden ja yritysten tarpeeseen.
Sähköisen markkinoinnin mahdollisuuksista tietämättömänä pysyminen tarkoittaa sitä, että yrityksissä ei osata valita oikeita kanavia ja oikeita palveluita eikä niistä osata rakentaa oikeasti tehokasta markkinointikokonaisuutta.